Kerhon tavoite

Kerhon toiminnan tavoite on jäsenistön aktiivisuuden lisääminen ja hyvinvoinnin turvaaminen.

Teemme sen järjestämällä tilaisuuksia, joissa jaamme tietoutta mm. ravinnon ja liikunnan sekä laulun vaikutuksesta kehon ja mielen hyvinvointiin.

Talvisin kokoonnumme Forssan OP:n kerhohuoneella ja kesäisin pyrimme löytämään kokoontumispaikat ja -aiheet luonnon keskeltä.

Teemme retkiä niin kansallispuistoihin kuin teattereihin sekä käytämme ammattiluennoitsijoita.

 

Kerhotapaamiset

Kuukausitapaamisiin kokoonnutaan kesätaukoa lukuun ottamatta kuukauden ensimmäisenä maanantaina Lounaismaan OP:n Forssan konttorin kerhohuoneessa.

 

Muu toiminta

Kuukausitapaamisten lisäksi toimintaan kuuluu kuukausittain karaokelaulua jäsenten kotona. Kesäretkiä ja teatterimatkoja pyritään järjestämään. Kerho järjestää jäsenilleen maanantaisin mahdollisuuden kuntosalivuoroon fysioterapeutin kuntosalilla ja perjantaisin Heikanrinteen kuntosalilla. Lisäksi on mahdollisuus vesijumppaan torstaisin Vesihelmessä.

                     

Varainhankinta

Varoja hankintaan arpajaisilla ja kahvirahan keräyksellä.

 

Tiedottaminen

Tiedotus hoidetaan paikallislehtien (Seutu Sanomat) ja yhdistyksen jäsentiedotteen (Parkissa) kautta sekä yhdistyksen/kerhojen www-sivujen kautta.

 

 

Johtokunta 2019:

​Puheenj.                      Hannu Petäjoki

                                      Puh 050 9183607

                                      petajokihannu@gmail.com

 

Varapuheenj.              Hannu Kärki

                                      Puh 050 5293597

                                      hannu.karki@surffi.net

 

Jäsen                            Eino Haapanen

                                      Puh 045 8466006

                                      aniitta.haapanen@gmail.com

 

Jäsen                            Martti Lamppu

                                      Puh 050 9128676

                                      martti.lamppu@surffi.net

 

Jäsen                            Keijo Välimaa (internetsivuvastaava)

                                      Puh 040 847 6070

                                      keijojvalimaa@gmail.com

 

 

Jaa artikkeli